Sairaalavaatteen trendit: turvallisuus, äly ja estetiikka

Sairaalavaatteen trendit: turvallisuus, äly ja estetiikka

Maailman suurimmat lääketieteen messut Saksassa vahvistivat sen, että me Medantassa työskentelemme juuri oikeiden asioiden parissa. Yksi messuväkeä puhuttanut aihe oli mikrobilääkeresistenssi.

Antibioottien tehon hiipumisesta aiheutuvia ongelmia verrataan pahimmillaan ilmastonmuutoksen kaltaiseen uhkaan. Ratkaisuja on siis haettava. Yksi keino on pitää erityistä huolta sairaalahygieniasta. Medantan sairaalavaatteet ehkäisevät infektioiden leviämistä ja edistävät näin turvallisuutta. Messuilla Saksassa saimmekin kiitosta tekstiiliemme antimikrobisesta käsittelystä.

Osallistuin maailman suurimmille lääketieteen alan MEDICA-messuille yhtiökumppanini Taina Steinerin kanssa. Tapahtuma keräsi Saksaan saman katon alle yli 120 000 alan ammattilaista peräti 130 maasta.

Sata pesua, ja enemmänkin!

Lääketieteen ja terveydenhuollon ala puhuu nyt erityisesti diagnostiikan kehittymisestä, digitalisaatiosta sekä kerätyn datan yhä monipuolisemmasta hyödyntämisestä. Yhä vahvempia trendejä ovat myös potilaiden kuntoutus sekä ennen että jälkeen operaation, sairauksien ennaltaehkäisy ja kaikkinensa terveyden edistäminen. Nuo ovat juuri niitä teemoja, joiden ytimessä myös me Medantassa työskentelemme.

Messuilla yleisempiä kysymyksiä meille oli, kuinka monta pesua vaatteidemme antimikrobinen käsittely kestää. Pystyimme vastaamaan, että tekstiilimme ovat käyneet läpi standardin mukaiset antimikrobisen tehon testaukset sairaalapesulassa. Niiden tulokset ovat osoittaneet, että käsittely kestää peräti sata teollista pesua, jopa enemmänkin.

Tämä on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuista, sillä yleensä kestoksi luvataan 30 pesukertaa ja nekin mielellään kotikoneissa, ei teollisuuspesuloissa.

Medantassa olemmekin laskeneet, että esimerkiksi kolmen vuoden vuokravaatesopimuksen aikana tekstiileille riittää tuo sata pesukertaa, joten meidän vaatteidemme antimikrobista käsittelyä ei tarvitse uusia sopimuskauden aikana.

Älykkäitä tekstiilejä designia unohtamatta

Messuilla oli nähtävillä paljon myös erilaisia älyvaatteita. Niihin oli kuitenkin pitänyt yleensä kiinnittää jokin lisälaite, jotta vaatteesta oli saatu jollain tapaa älykäs. Pestäviä ja kestäviä ne eivät olleet.

Tuokin vahvisti kokemustamme siitä, että olemme tällä alalla etulinjassa kehittämässä ja hakemassa materiaalissa itsessään olevaa sensoriteknologiaa.

Tulevaisuudessa vaatteet voivat mitata esimerkiksi kuntoutettavan ihmisen toipumista, liikkeitä ja harjoitteiden tehoa. Myös ruumiinlämpötila on tärkeä osa infektioiden torjuntaa. Jos potilaan ruumiinlämpötila laskee ennen toimenpidettä tai sen aikana, tutkimusten mukaan myös infektioherkkyys kasvaa samassa suhteessa. Kehitämmekin nyt älykästä sairaalavaatetta, joka esilämmittäisi potilaan ja pitäisi hänet lämpimänä leikkauksen aikana. Näin potilas myös toipuisi operaatiosta paremmin ja nopeammin.

Me Medantassa haluamme korostaa tekstiilien turvallisuuden, antimikrobisen käsittelyn ja älyn lisäksi myös estetiikkaa ja laadukasta suomalaista designia. Messuilla mieltämme lämmitti, että saimme kansainvälisiltä toimijoilta arvostusta myös työmme visuaalisesta jäljestä. Vaatteitamme kehtaa katsoa myös nurjalta puolelta. Niiden yllättävät yksityiskohdat, moderni muotoilu ja värikkyys saivat monet messukävijät hyvälle tuulelle.

Kuva: Messe Düsseldorf/ctillmann
Kuva: Messe Düsseldorf/ctillmann

Lue seuraavaksi

Elegantteja hoitajia ja tyylikkäitä tohtoreita
Millainen on ekologinen vaate?

Tutustu muihin blogipostauksiin

Katso kaikki
Medantan ammattimuotia valkokankaalla – Hetki ennen valoa-elokuva

Medantan ammattimuotia valkokankaalla – Hetki ennen valoa-elokuva

Medantan työvaatteet nähdään valkokankaalla Klaus Härön uutuuselokuvassa Hetki ennen valoa, joka saa ensi-iltansa 11.9.2026. Aidot, hyvin istuvat työvaatteet tukevat näyttelijöiden roolityötä ja va...

Veera Kivipelto työskentelee Medantan teknisenä suunnittelijana

Ammattimuodin tekijät – Veera Kivipelto rakentaa laatua tikin tarkkuudella

Tekninen tuotesuunnittelija Veera Kivipelto suunnittellee laadukkaita työvaatteita yksityiskohta kerrallaan.  

Kuumassa työskentely – näin oikeat työvaatteet auttavat jaksamaan helteellä

Kuumassa työskentely – näin oikeat työvaatteet auttavat jaksamaan helteellä

Kesä on monelle vuoden odotetuinta aikaa. Samalla se tuo mukanaan työpäiviä, jolloin lämpötila nousee helposti korkeaksi niin ulkona kuin sisätiloissakin. 

Ammattimuodin tekijät - Key Account Manager Maria Rantanen

Ammattimuodin tekijät - Key Account Manager Maria Rantanen

Ammattimuodin tekijät -sarjan kolmannessa osassa esittelemme Medantan Key Account Managerin Maria Rantasen.

Tiedote: Karolina Eroma on nimitetty Medanta Oy:n toimitusjohtajaksi

Tiedote: Karolina Eroma on nimitetty Medanta Oy:n toimitusjohtajaksi

Medanta Oy on nimittänyt Karolina Eroman yhtiön toimitusjohtajaksi 1.5.2026 alkaen.

Les Amis -kampanja kokosi yhteen ravintola-alan vaikuttajat

Les Amis -kampanja kokosi yhteen ravintola-alan vaikuttajat

Ammattimuotitalo Medantan Les Amis -kampanja kokosi ravintola-alan tekijät, opiskelijat, median ja päättäjät saman pöydän ääreen. Ravintola-ala on tärkeä osa suomalaista työelämää, kaupunkikulttuur...

Dress to skill